Ajattelin esitellä nyt mun tekemiä lastenvaate löytöjä joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Wiljamin vaatteista lähes kaikki ovat käytettyjä - tutuilta saatuja tai itse kirppikseltä ostamiani. Mulla ei oo siis kauheesti mennyt niihin rahaa, sillä valehtelematta yli 90% on sellaisia, jotka ei oo meille tulleet uutena. Nää vaatteet on kuitenki lähimmäkseen vielä pienille vauvoille suunnattuja, joten isommista kooista meillä on jo pulaa. Niihin ei kuitenkaan hetkeen tarvitse siirtyä, sillä me siirryttiin tän viikon alussa vasta 62cm vaatteisiin (ja poikahan on 4.5kk)...
Suurin osa vaatelöydöistä on tehty verkkokaupoissa, vaikka aiemmin en ole hirveästi nettishoppailua suosinut. Vauvan kanssa se vain on paljon helpompaa eikä tarvitse hikoilla hyllyjen välissä. Myymälästä ostaessa etuna on kuitenkin se, että vaatetta pääsee syynäämään kunnolla ja tutustumaan materiaaleihin paremmin. Muutenkin valikoiman näkee paljon nopeammin.
Oon ostellut noista lastenvaatteista vähän isompia kokoja, harva niistä on valmis käyttöön vielä kokonsa puolesta. Tällä hetkellä visiona on hankkia Wiljamille tulevaisuudessa kestäviä ja laadukkaita vaatteita samalla suosien kotimaisia merkkejä. Ajatuksena on se täydellinen vaatekokoelma, jossa on vaatteita sopivasti eikä liikaa. Tietysti tässä tulee vastaa taloudellinen puoli jossakin määrin, mutta osan vaatteista voi hankkia käytettynä sekä aina kannattaa hyödyntää alennusmyyntejä. Toki tuun myös ostelemaan näiltä
"halpismerkeiltäkin" vaatteita, sillä en oo noiden suhteen niin ronkeli. Pääasia, että pojalla on ehjiä vaatetta päälle pantavaksi.
Alaosat
Housut
Harmaat housut, Lindex 12e (17.99e). Ihastuin näihin siisteihin housuihin ja heti kehittelin hyvin maalaisromanttista asua näiden housujen ympärille. Tullaan käyttämään näitä aikanaan varmaankin "pyhähousuina", vaikka mikä jottei niitä voi muuten vaan käyttää.
Raidalliset collegehousut 2kpl, Kuling 7e (10e). Näissä vaikutti vyötärö vähän tiukemmalta, joten toivon mukaan nää pysyy Wiljamin jalassa. Ollaan monet housut jouduttu jättää kokonaan käyttämättä, sillä ne on olleet vyötäröltä liian suuria meidän hoikalle poitsulle.
Shortsit
Tummansiniset collegeshortsit, Lindex 3e (9,99e). Mun mielestä college on hyvä kangasvalinta pienelle, sillä se tuntuu pehmoiselta ja on kesälläkin suht ilmava. Nää näyttäisi tosi ihanalta yhdistettynä johonkin hattuun.
Rapu kuvioiset shortsit farkkumatskusta, Lindex 4,5e (14.99e). Niin söpö kuosi, melkein voisin itsekin pitää tällaisia! Täytyy varmaan hankkia näihin joku vyö, sillä näyttää aika reiluilta.
Tukaani shortsit, H&M 3e (6,99e). Meillä ei varsinaisia kesävaatteita ollut ens kesäksi, joten käytin tilaisuuden hyödyksi ja ostin valmiiksi muutamat shortsit. Ottaen huomioon viime kesien säät, ni tossa on varmaan kaks paria liikaa.
Yläosat
Collegetakit
Napillinen collegetakki, Mainio 10,15e (29,90e). Kyseinen vaatekappale henkii mun mielestä vanhan ajan fiilistä ja sellaista tyyliä, mitä monet vanhukset käyttää. Kaikessa suloisuudessaan mun vaan oli napattava tää meille, vaikka tää ehkä ei olekaan niin "tyylikäs".
Huppari, Gugguu 34,25e (68,50e). Oon pitkään miettinyt hankkivani Wiljamille tällaisen hupparin, mutta en oo raaskinut maksaa lähes 70e moisesta. Hetken piti alennusmyyntienkin aikaan pohtia, että oonko valmis sijoittamaan tähän rahojani. Mutta kyllä tää on niin ihanan mallinen, että uskon saaneeni rahoilleni vastinetta.
Paidat
Leijona toppi, Mini Rodini 13,80e (23e). Tulee vahvasti mieleen Leijonakuningas! Tää printti on niin kiva ja huomiota herättävä, et alaosaksi sopii ihan simppeli tumma alaosa painottamaan kokonaisuutta
Peace collegepusero, Mini Rodini 29e (58e). Lastenvaate ryhmissä tää kyseinen pusero on ollut tosi haluttu. Itse tykkään tosta kyyhkyskuosista ja rennosta mallista.
Mäyris teeppa, Mini Rodini 14,50e (29e). Aivan ihana paita! Näitä on valittavana myös valkoisella pohjalla, mutta arastelen hieman sitä väriä tenavalla, sillä tahrat näkyvät valkoisesta niin hyvin. Nää mäyrikset on valloittavia.
Jumpsuit + pusero
Raita jumpsuit, Kuling 9e (16,50e). En oikein tykkää tästä ostoksesta. Jumpsuit on malliltaan tosi leveä sekä kooltaan se on todella reilua mitoitusta. Oon ihan varma, että tää koko 68cm menee keposasti Wiljamille vuoden iässäkin.
Pingviini pusero, H&M, 7e (14,99e). Tän paidan jujuna on samettinen pingviini. Kuvitus on myös tosi ihana ja odotankin jo innolla niitä päiviä, kun tää tulee esiintymään lapsen päällä. Kesällä me ei tätä tuskin pidetä hiukka talvisen teeman vuoksi, mut luulisin tän olevan sopiva ensi syksystä alkaen.
Ulkovaatteet
Takit
Kettu syystakki, Lindex 15e (29,99e). Oon kerta heitolla rakastunut kettuihin, olihan se jo osa meidän nimiäisten teemaa. Samoin on myös veljen vaimon kohdalla. Ostin heidän esikoispojalleen, joka syntyi viime torstaina samanlaisen takin syntymälahjaksi. Pääsevät serkut samistelemaan syksyllä. :)
Hihitys välikausitakki, Reimatec 27,60e (64,30e). Jos ollaan tarkkoja, niin tää takki on tyttöjen mallistoa, mutta on ylhäällä olevista shortseistakin parit. Mun mielestä on ihan sama onko vaate hankittu tyttöjen vai poikien osastoilta, sillä en oo niin kapeakatseinen, että luokittelisin lastenvaatteet sukupuolten mukaan. Punainen sopii aivan hyvin pojankin päälle etenkin, kun kiinnittää asusteisiin huomiota. Tää takki on myös tosi isoa mitoitusta (takeissa se vain hyvä asia), sillä vieressä oleva takki on 80cm ja tämä Reimatecin 74cm.
Haalarit
Keltainen toppahaalari, Kuling 22,50e (50e). Mun mielestä tää haalari on tosi pirteän värinen, ei kaiken tarvitse olla tummaa ja ankean sävyistä! Tuotetiedoissa sanotaan, että haalari on reilun kokoinen ja vesipilari on jopa 15 000! Huikean suuri näinkin edulliselle haalarille. Toki saumoja ei ole teipattu, joten joistakin raoista saattaa märemmissä keleissä päästä hieman kosteutta. Tämän ostin ensi talveksi.
Alaska dog talvihaalari, Mini Rodini 98,50e (198e). Tää haalari verotti kaikista eniten mun tililtä rahaa, mutta mun mielestä tää oli hyvä ostos. Puvun materiaali on todella laadukkaan tuntuista ja kuosi on sama ihana mäyris, mikä yhdessä ostamistani paidoissa. Kaiken lisäksi näillä puvuilla on hyvä jälleenmyntiarvo, joten saan tulevaisuudessa varmasti osan rahoistani takaisin tätä myydessäni. Vaatteita ostaessa en kuitenkaan mieti myyyntiarvoa, sillä vaatteet on ostettu käytettäviksi. Ne joko kuluvat tai eivät.
Mikä näistä ostoksista oli sun lempparis? Entä mitä sä olet viimeksi ostanut?