Täällä ruudun toisella puolen kirjoittelee Melissa nimellä
esiintyvä nuori naisenalku. Olen syntynyt lokakuisena aamuna vuonna 1998 ja tällä
hetkellä olen 18-vuotias. Lapsuuden ja nuoruuden vartuin kuusihenkisen perheen
nuorimpana lapsena metsien ja peltojen välittömässä läheisyydessä. Perhesuhteeni
ovat osittain mutkikkaita kaltoinkohteluiden ja vanhempien alkoholinkäytön
seurauksena. Tätä nykyä asun kuitenkin omillani kunnan vuokra-asunnossa, jossa
on sisäilmaongelmia.
Peruskoulun jälkeen päädyin opiskelemaan lukioon. Lukio-opiskelu
tuntui raskaalta, eikä lukihäiriö työtä helpottanut. Mukavaa vastapainoa
opiskelulle toivat niin wanhojen tanssit, penkkarit kuin muutkin opintojen
aikaiset tapahtumat. Tänä keväänä päätin kirjoitusurakkani ja odottelen
jännittyneenä sitä, nousenko muiden abiturienttien tavoin lavalle noutamaan ylioppilaslakkia-
ja todistusta kesäkuun alussa.
Odotan yhdessä miesystäväni kanssa perheenlisäystä. Rakas
Talitintti on esikoisemme ja hänen laskettuaikansa on 20.8. Innon sekä
hämmennyksen vallassa toivotamme tuon pienen tuhisijan tervetulleeksi tähän
maailmaan. Aikomuksena on murskata pinttyneet ajatusmaailmat nuorten vanhempien
alemmuudesta. Tahdon olla lapselleni mahdollisimman hyvä äiti ja luoda
häneen turvallisen ja luottamuksellisen siteen.
Elämääni varjostavat vuosia kestäneet mielenterveysongelmat.
Kärsin masennuksesta, ahdistuksesta sekä sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Aiemmin olen koettanut pitää oireita kurissa lääkityksellä, mutta epäonnistuneiden
yritysten saattelemana luovuin lääkehoidosta. Ainut hoitomuoto tällä hetkellä
on terapiasessiot sairaanhoitajani kanssa mielialapoliklinikalla. Sairauksistani
huolimatta pystyn pitämään elämäni ”hallinnassa”.
Toisinaan kehoni valtaa fiilis elämän ihanuudesta ja
uskomattomuudesta. Nämä hyvät hetket ruokkivat paranemisprosessia ja auttavat
jaksamaan huonoina hetkinä. Toimintani on usein impulsiivista ja hetken
kuluttua saatankin huomata, kuinka kiinnostukseni on lopahtanut äkillisesti. Pyrin
olemaan muita kohtaan ystävällinen ja mukava, mutta toisinaan se johtaa
liialliseen miellyttämisen haluun. Heikkouksiini lukeutuu myös eräänlainen
naiivisuus ja sinisilmäisyys. Sisimmässäni olen melko epävarma itsestäni, mutta
usein se kätkeytyy puheliaisuuteni taakse.
Kulttuuri on minulle eräänlainen intohimo ja kannatteleva
voima. Rakastan kaunokirjallisuutta ja erilaisia tekstejä. Vietän mieluusti
aikaa taidenäyttelyissä ja taiteen parissa. Elokuvat ja teatteriesitykset ovat
ihania kokemuksia, mutta niiden parissa tulee oltua turhan harvoin ihan
taloudellisista syistä johtuen. Musiikin kuuntelu on minulle se arkipäiväisin
tapa olla yhteydessä kulttuuriin. Fiiliksestä riippuu mitä milloinkin kuuntelen
– metallia, poppia, rokkia, akustisia rytmejä jne…
Pidän lenkkeilystä, kuvaamisesta sekä leipomisesta. Mitään
säännöllistä harrastusta minulla ei kuitenkaan ole, mutta toivoisin, että
bloggaus muodostuisi sellaiseksi. Mielenkiinnonkohteikseni lukeutuu myös luonto
sen ihmeineen, politiikka sekä ihmisoikeudet. Suosikki liigajoukkueeni on Jyp.
Tämän aloituslätinän pointtina on kertoa lyhyesti itsestäni,
jotta mielenkiintosi heräisi blogiani kohtaan. Mikäli haluat tutustua tarkemmin
jännittävään elämääni, jää ihmeessä seuraamaan. Olen kiitollinen jokaisesta
lukijasta!
Melissa ❤