Kaatuminen: Torstaina kiirehdin aamulla bussille rivakkaan tahtiin, sillä mulla oli tapaaminen psykiatrisen sairaanhoitajan ja lääkärin kanssa. Olin ylittämässä tietä suojatien kohdalta, kunnes ilmeisesti sotkeuduin omiin jalkoihini ja kaaduin. Onnekseni kaaduin aika lempeästi eikä vatsan seudulla ollut mitään tavallisuudesta poikkeavia tuntemuksia. Hetken hämmennyksen jälkeen nousin ylös ja tarkistin, että mistään ei tulisi verta. Tämän jälkeen jatkoin matkaani ja noustuani bussiin tarkastelin "vammojani". Oikea polvi ja jalka oli mustelmilla, siellä täällä oli pari haavaa ja ihossa asfaltti-ihottumaa.
Ruoanlaitto: Paras ystäväni oli kylässä ja ajattelin tehdä hänelle ruokaa ennen kuin hän lähtee kotiin. Aikataulu oli hiukan kiireellinen, joten laitoin uuniin valmislihapullia ja päätin keittää makaroneja. Kummastelin sitä, miksi makaroneissa ei tapahdu mitään muutosta, kunnes tajusin, että en ollut laittanut liettä lainkaan päälle. Levyn laitoin kutoselle, jotta makaronit keittyisivät mahdollisimman nopeasti. Aikaa kului eikä edelleenkään makaroneissa ollut tapahtunut mitään merkittävää muutosta. Myös ystäväni tuli kummastelemaan asiaa ja huomasi, että kattila oli väärällä liedellä! Me vaan naurettiin asialle ja lopulta ystävä kerkesi syödä vain niitä lihapullia.
Palovamma: Yllä mainitulla ruoanlaitto kerralla onnistuin saamaan myös palovamman sormeeni. Sekoittelin makaroneja aina välillä kauhalla, jota pidin hellan läheisyydessä. Olin laittanut kauhan vahingossa hetkeksi sellaiseen kohtaan, missä se oli kosketuksissa päällä olevaan lieteen. Napatessani kiinni muovisesta kauhasta lennähti se komean kaaren saattelemana käsistäni. Kauha oli pirun kuuma! Onneksi palovamma muodostui aika kesyksi, ainoita haittoja olivat kova kipu ja ihon punertaminen palovamman alueelta.
Miten ootte mokailleet viime aikoina?
Melissa ❤
Olipa kiva ja erilainen postaus! Onneksi mitään isompaa haaveria ei ole päässyt kummiskaan sattumaan :)
VastaaPoistahttps://fiiaelina.blogspot.fi/
Kiitos kommentistasi! Ja joo, onneksi ei mitään vakavaa sattunut. Oon enempi tälläinen minimokailija, harvemmin sattuu mitään vakavaa, mutta sitäki useemmin tälläisiä 'pikkujuttuja'.
PoistaMä mokailen säännöllisesti.. viimeks mietin,et miks pesukoneella kestää niin kauan pestä pyykit.. jos vesihanan avais niin pesis nopeemmin, hehe :D
VastaaPoistaItsellä on käynnyt paristi sama moka, on kyllä pistänyt ärsyttämään, sillä taloyhtiön pyykkituvassa se pesukoneen käyttö ei ole niin joustavaa... :D
PoistaTää oli hauskan erilainen postaus :D Mullekin sattuu mokia tämän tästä. Eilen esimerkiksi en löytänyt oikeaan luokkaan täällä uudessa koulussa. Menin ensin väärään luokkaan, jossa oli muitakin opiskelijoita ja sitten kun opettaja vei mut oikeaan luokkaan, olin yli viisi minuuttia myöhässä, hups :D
VastaaPoistaUudessa koulussa kestää oppia kaikki uudet tilat ja opettajien nimet. Eiköhän opettajakin ymmärtänyt, että et tahallaisi ole myöhässä. :)
PoistaIhanan erilainen postausidea! :) Pitääkin ottaa itsellekin harkintaan :p Tykkään muutenkin sun blogistasi tosi paljon! <3
VastaaPoistawww.hennam.fi
Kiitos paljon! Yllätyin jopa, kun ihmiset on tykänneet tästä postauksesta :D
Poista