Mun blogissa ei oo vielä ainuttakaan joulupostausta. Nyt ajattelin kuitenkin siirtyä vauvajutuista joululahjavinkkien pariin!
Koen olevani lahjojen ostamisessa melko hyvä, mutta välillä tulee sellaisia huteja ettei lahja olekaan niin mielyttävä kuin olen ajatellut. Ajatus on tärkein hutiostoksista huolimatta, mutta itse olen kiitollinen kaikista lahjoista. Joulussa tärkeintä on lahjojen sijasta yhdessäolo ja joulurauha!
En yleensä mieti ennalta, mitä aion kellekin hankkia joululahjaksi. Menen kauppaan ja luotan siihen, että vaistoni aktivoituvat oikeanlaisen tuotteen/asian kohdalla. Tällä tavoin lahjaostokset vievät paljon aikaa, mutta en tahdo puoliväkisin ostaa mitään turhaa lahjaa. Mieluiten hommaan sellaista, mistä on saajalle iloa sekä hyötyä. Tänäkin vuonna olen viettänyt paljon aikaa sekä vaivaa lahjojen hankintaa varten toivoen, että jokainen tykkää varmasti saamastaan yllätyksestä.
Joulu on monelle taloudellisten ponnistuksien aikaa kuten myös minulle. Lahjahankintoja tehdessä on pohdittava sitä, että rahaa jää itsellekin. Tämän vuoksi tarkkailen tarjouksia sekä alennusmyyntejä. Niistä olen löytänyt monia kalliimpia tuotteita edulliseen hintaan! Lahjat on ostettu myöskin pitkin vuotta, jotta en joutuisi älyttömän tiukille yhtenä kuukautena.
Joululahjavinkit omista lahjaostoksista
Oral-B -sähköhammasharja
Sisustusposteri
Lahjapakkaus (kosmetiikka + ihonhoito)
Kettu pannunalunen (puuta, käsityötä suomalaiselta valmistajalta)
Finlayson Muumi-pyyhe
Agricola: Family edition (2017 -perhepeli voittaja)
Marimekko Puketti kulho
Heirol kinkkusetti
Kylpyankat
Muovinen leikkikeittiö
Teettetty valokuva kehyksissä
Suklaa
Ensi vuoden tavoitteeksi otan sen, että tekisin edes osan lahjoista itse. En ole kovin taitava käsistäni, mutta onneksi itse tehtyjä lahjoja on monenlaisia. Mikä olisikaan parampi tapa ilahduttaa jouluna läheistä kuin itse ajatuksella ja lämmöllä tehty lahja! Jos annat lahjoja, mitä annat lahjaksi?
Melissa ❤
Kivoja lahjoja oot ostanut! :) Pikkusiskolle on joka vuosi tosi helppo ostaa lahja/lahjat, mutta äiti ja isäpuoli tuottaa joka vuosi mulle suuren ongelman. Äitillekin pystyy vielä suht helposti keksimään jotakin lahjaksi, mutta isäpuolen kanssa me ollaan aika etäisiä ja siksi lahjan ostaminen tuottaakin vaikeuksia. Tänä vuonna päädyin yhteiseen lahjaan ja ostin heille kuohuviinipullon sekä suklaata. Mäkin haluaisin ensi vuonna yrittää edes joitain lahjoja tehdä itse, koska niistä näkee selkeästi sen panostuksen ♥
VastaaPoistaHyviä lahjoja myös sä olet löytänyt! Se on totta, että toisille on tosi hankala keksiä hyvää lahjaa, mutta onneksi silloin voi turvautua vaikkapa lahjakorttiin.
VastaaPoista