keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Nuotion äärellä

Maanantai iltana meidän oli miesystävän (avopuolison) kanssa tarkoitus lähteä Prismaan ostoksille. Bussi oli kuitenkin ennakoitua aikaisemmassa, joten ei päästykään enää kyseisenä iltana sinne. Oltiin niin myöhään liikkeellä, ettei seuraavalla vuorolla olisi enää kerennyt.

Pettymyksen saattelemana piipahdettiin läheisessä Alepassa. Kummallakaan ei ollut fiiliksiä heti palata kotiin, joten kierreltiin rauhassa. Makkarahyllyn kohdalla mies keksi, että voitaisiin mennä jonnekin paistamaan nakkeja. Niinpä kehittelimme ideaa ja kellon lähestyessä yhtätoista päätimme, että lähdetään Jakomäen hiekkakuopille.


Ennen lähtöä kävimme kotona vaihtamassa vaatteita ja nappaamassa tykötarpeita mukaan. Keksittiin myös ottaa käytetty jätesäkki yhteiseksi pyllyalustaksi, jotta ei tarvitsisi istua yökasteisella hiekalla. Idea osoittautui erittäin käytännölliseksi ja grillailuiden jälkeen reikäisen säkin saattoi hyvillä mielin laittaa läheiseen roska-astiaan.

Hiekkakuopille pääsimme lopulta hiukan ennen puolta yötä. Heti alkuun törmäsimme sammakkoon ja yön aikana bongattiin myös lukuisia rapuja! Haastavinta nuotion teossa oli sopivien oksien löytö, sillä jokamiehenoikeus ei oikeuta oksien katkomiseen elävistä puista. Sitkeän etsinnän tuloksena löydettiin onneksi tarpeeksi puita, mutta tuumittiin, että ensi kerralla etsittäisiin puut muualta kuin hiekkakuoppien ympäristöstä.


Aika kului nopeasti nakkeja ja vaahtokarkkeja paistellessa. Nautittiin toistemme seurasta ja yön syleilystä. Samalla tiedostettiin, että nuo kahdenkeskiset hetket alkavat pikkuhiljaa olemaan viimeisiä kaksihenkisenä perheenä. Pian meitä on jo kolme. Se kuulostaa hiukan hassulta, mutta myös pelottavalta. Raskauden loppusuora häämöttää ja päivä päivältä Talitintin syntymä lähestyy ja ajatus vauva-arjesta muuttuu todellisemmaksi.

Grillasimme samaisella paikalla eväitämme edellisen kerran lähes vuosi sitten (14.7.-16/ 11.7-17). Tuolloin tunnelma oli hieman toisenlainen. Muutamaa päivää aiemmin minulle läheinen ihminen oli menehtynyt. Olin romuna ja suunnattoman surullinen. Hukutin murheitani alkoholiin ja aamuyöstä jalkani hädin tuskin pystyivät kannattelemaan painoani. Tällä kertaa janojuomana oli kuitenkin ihan pelkkää vettä ja mehua. Murehtimisen sijaan keskytyttiin kivaan yhdessäoloon ja iloiseen fiilikseen.


Kotimatka sujui vaivattomasti bussissa, joka liikennöi hiekkakuoppien ja asuinalueemme läheisyydestä myös yö aikaan erittäin hyvin. Kotiin päästyämme haisimme eräjormilta, ja vaatteemme olivat osittain sotkeutuneet noesta. Se ei fiilistä huonontanut. Öinen retkemme oli oikein mukava ja antoisa. Jälkeenpäin olisi takuulla harmittanut, jos olisi jäänyt vain kotiin. Muistakaa eräjormailla!

Melissa 

2 kommenttia:

  1. Olipa mukava kirjoitus :) Aivan liian harvoin ihmiset lähtevät tulille. Useimmiten kuitenkin jälkeenpäin ajatellaan, että se oli hieno kokemus. Ei siihen tarvita kalliita systeemejä, vaan avointa mieltä lähteä pienelle seikkailulle.
    Kiitos, että jaoit tämän kokemuksen!

    VastaaPoista
  2. Usein tuollaiset suunnittelemattomat retket ovat juuri niitä parhaita!

    VastaaPoista