Valintahaastattelupäivä

Toukokuun alussa yllätyin, kun postilaatikkooni ilmestyi eräältä oppilaitokselta kirje, jossa mut kutsuttiin valintahaastattelupäivään. Olin kuukausi takaperin hakenut erääseen ammattioppilaitokseen hierojan ammattitutkintoon. Tuo hakeminen tapahtui lähinnä hetken mielijohteesta, mutta pian aloin pyöritellä päässäni ajatusta, että eihän tuo nyt niin hullumpi ajatus ollutkaan. Toki tiedostin koko aika, että en pystyisi tulevana syksynä opintoja aloittamaan vaan mahdollinen opiskelupaikka tulisi saada lykättyä ainakin vuodella eteenpäin. Mulla ei myöskään ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia siitä, että tulisin valituksi. Lähinnä ajattelin, että mua ei olisi järkeä valita, sillä voin ihan yhtä hyvin hakea vuoden päästä uudelleen, mikäli ala tuntuu silloinkin vielä mielenkiintoiselta. Mä vähän kuitenkin epäilen sitä, että hakisin uudelleen tuonne, sillä mua kutkuttaa enemmän noi korkeakoulut.

Perjantai aamuna (19.5) suuntasin kuntoutusohjaajan kanssa Helsinkiä kohti, jossa haastattelupäivä järjestettiin. Kuntoutusohjaaja tunsi koulun hyvin ja tuli tuekseni mukaan. Bussissa rupattelimme kuulumisia ja kävimme läpi sen hetkisiä fiiliksiä. Erityisemmin ei jännittänyt, mutta en olisi uskaltanut paikan päälle ilman kuntoutusohjaajan tukea. Lopulta kävikin niin, että menimme muutaman muun hakijan kanssa väärään paikkaan odottamaan tilaisuuden alkua ja saavuimme koko porukka infotilaisuuten myöhässä. Alkuun meinasin häipyä hiljaisin äänin pois, mutta lopulta rohkenin muiden mattimyöhästen vanavedessä kulkea täpötäyden kokoushuoneen uumeniin. Tässä vaiheessa kuntoutusohjaajani jätti minut oman onneni nojaan, mutta pärjäsin lopulta ihan hyvin.

Valintahaastattelupäivän järjesti Keskuspuiston ammattioppilaitos. Kyseinen ammattioppilaitos järjestää toisen asteen koulutusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Keskuspuisto on erikoistunut tarjoamaan erityisoppilaitoksena erityisopetusta henkilöille, jotka tarvitsevat opinnoista suoriutumiseen yksilöllistä tukea ja ohjausta. Samaan aikaan mun kanssa tuolla valintahaastattelupäivässä oli monenlaisia ihmisiä ja ikähaarukka oli aika suuri. Itse päädyin laittamaan hakemuksen Keskuspuistoon sen vuoksi, että toisinaan opiskelu isoissa ryhmissä on hankalaa. Mulla on myös todettu lukihäiriö, ja mun lukeminen on keskitasoa huomattavasti heikompaa (tää ei kuitenkaan onneks vaikuta mun lukuintoon tai kirjoittamiseen). Koin myös, että mun psyykkiset sairaudet otettaisiin tuolla hyvin huomioon ja opintojen suorittaminen tapahtuisi omaa tahtia omalla tavalla. Tuolta voitte käydä tsekkaamassa lisätietoa Keskuspuistosta ja sen tarjoamista koulutuksista, mikäli mielenkiinto heräsi.

Valintahaastattelupäivä alkoi kahdeksan aikoihin ja paikalta sai lähteä sitä mukaan, kun oli käynyt kaikissa neljässä "pisteessä". Aamu alkoi infotilaisuudella, jossa kerrottiin hierojan ammatista, ammattiin ja opiskelupaikkaan soveltuvuudesta sekä hierojan näyttötutkinnon suorittamisesta. Monet asiat menivät vähän ohi korvien, sillä näin raskaana ollessa en ole parhaimmillani aamu kahdeksan aikoihin, sillä en tuskin koskaan ole tuohon aikaan hereillä.

Infotilaisuuden jälkeen aloitettiin jonottaminen kolmeen muuhun "pisteeseen". Mulla jonottaminen tuotti ongelmia, sillä monet pääsivät luvan kanssa etuilemaan mua, sillä en kehdannut sanoa olevani jonossa. Oon sen verta ujo, että jonottelinkin sitten kaikkiin niihin kolmeen "pisteeseen" hyvän tovin. Aluksi jonotin huoneeseen, jossa hieronta opettajat haastattelivat hakijoita heidän terveydentilastaan, kouluun hakeutumisen syistä, päihteidenkäytöstä sekä aiemmasta opiskelu/työ-taustasta. Selvisin ulos mielestäni nopeammin kuin muut, ehkä mä vaan vastasin kysymyksiin muita nopeammin tai ajantaju katosi. 

Isoin haaste koko päivässä oli luetunymmärtämistä mittaava testi. Yllätys yllätys testin tekemiseen koko sallitun ajan (45min), mutta huolellisen lukemisen ja tiiviin tekstin tutkailun seurauksena usein kuitenkin ymmärrän tekstin sisällön. Hieman nolotti hitauteni, mutta sille en mitään mahda. Samalla "pisteellä" täytyi myös kirjoittaa koneella siitä, millainen opiskelija on ja mitä tukea opintoihin kokisi tarvitsevan. Mitään esseetä ei tarvinnut alkaa kirjoittaa vaan riitti, että kokonaisin lausein tuo omaa opiskelijapersoonaansa esiin. Tehtävässä pidin siitä, että siellä kysyttiin myös omia vahvuuksia.

Iltapäivällä fiilis alkoi olla jo hyvin väsynyt, eikä asiaa auttanut yhtään tiedossa oleva shoppailupäivä heti valintahaastattelun jälkeen. Viimeiselle pisteelle sain jonottaa yli kaksi tuntia ja ainakin mun kärsivällisyyttä se koetteli. Kaunis kevät sää lämmittävän auringon kanssa sai oloni sisätiloissa tukalaksi, sillä ilma seisoi eikä tuuletus toiminut. Onneksi odotus kuitenkin palkittiin ja pääsin kuin pääsinkin aikanani omalla vuorolla kahden naisen haastateltavaksi. Huoneessa mulle selvisi, että kyseiset henkilöt eivät olleet kuulema tietoisia raskaudestani, vaikka heidän sivuillaan täyttämässäni hakemuksessa se tuli useaan kertaan ilmi. Aikamme juteltua he totesivat, että hakijoiden suuren määrän takia mua ei kannata valita tänä vuonna. Oon samaa mieltä ja mieluiten tuon opiskelupaikan saa sellainen henkilö, jolle opiskelupaikka on mahdollisesti paljon tärkeämpi kuin minulle.

Osasin odottaa sitä, että en tule valituksi tuonne kouluun, joten kielteisestä päätöksestä huolimatta olin hyvillä mielin. Jos ei muuta, niin tuo oli mulle ihan uudenlainen kokemus ja samalla sain harjaannusta sosiaalisiin tilanteisiin eli reissulla oli kuntouttaviakin ominaisuuksia havaittavissa. Päivästä jäi oikein kiva fiilis ja henkilökunta oli ystävällistä. Mäkin sain kehuja siitä, kuinka sairauksistani huolimatta kykenin toimimaan haastattelutilanteissa. Vaikka koulupaikkaa ei tällä kertaa irronnut niin siitä huolimatta suhtaudun myönteisesti mahdollisuuksiini saada mieleinen opiskelupaikka sitten joskus tulevaisuudessa. Oletko Sinä hakenut tänä vuonna opiskelemaan, entä tiedätkö tulitko valituksi?

Melissa ❤

Miesystävän sivari nurkan takana

Viimeisiä viedään. Miesystäväni suuntaa maanantai aamuna Lapinjärvelle, jossa hänen koulutusjaksonsa siviilipalvelukskeskuksessa alkaa. Jännittää, kuinka saan arkisin päiväni kulumaan ilman hänen hurmaavaa seuraansa. Onneksi siviilipalveluksen aikainen koulutusjakso on suunniteltu siten, että joka viikonloppu pääsee kotiin. Koulutusjakso kestää 28 päivää.

Oon koittanut viettää mahdollisimman paljon aikaa rakkaani kanssa. En halua etukäteen edes kuvitella sitä ikävän määrää, jonka joudun kohtaamaan. Toisaalta on helpottavaa, että tiedän milloin näen hänet seuraavan kerran. Hänen poissaollessaan saan myös järjesteltyä kotia ja hoidettua monia muita asioita, jotka ovat toissijaisia rakkaan ollessa paikalla. Koulutusjakson jälkeen osaan myös arvostaa hänen seuraansa ihan toisella tapaa. Ja onhan koulutusjakson jälkeen tapahtumassa muutakin positiivista. Miesystäväni muuttaa luultavasti tuolloin luokseni, kunnes saamme yhteisen kodin.

Mun on määrä palata miesystävän luo ihan pian, ollaan oltu erossa jo kaksi tuntia! Kotona täytyy kuitenkin välillä käydä hakemassa puhdasta vaatetta, kastella kasveja sekä tyhjentää postilaatikkoa. Tähän mennessä mun koti on lähinnä toiminut vaan semmoisena paikkana, jossa käydään nopeasti kääntymässä ja heti on jo seuraava määränpää valmiina. Välillä mietin, että maksan vuokraa ihan turhasta... Ehkä tämäkin asia tulee muuttumaan (?).

Tässä nyt joitakin ajatuksia mun asumisesta ja tämän hetken kuulumisista. En tahdo vielä murehtia maanantaita vaan pikemminkin keskittyä tähän hetkeen. Kaikesta selviää, kunhan vain jaksaa uskoa. Näillä miettein tahdon toivottaa Sinulle oikein mukavaa viikonloppua! Palaillaan taas ensi viikolla uuden postauksen merkeissä.

Melissa ❤

Asukriisi selätetty - hyvillä mielin lakkiasiin ja häihin

Viime viikon perjantaina kävin äitini kanssa etsimässä päällepantavaa omiin lakkiasiini sekä isoveljeni heinäkuisiin häihin. Mulle oli tuottanut tuo juhlapukeutuminen lukemattomia harmaita hiuksia, mutta nyt voin onnellisesti todeta, että asukriisit on selätetty. Helsingistä löytyi ihan loistavat vaatteet!

Etukäteen olin netistä selaillut raskausmasuille sopivia mekkoja. Ne ei kuitenkaan oikeen miellyttänyt mua, joten ajattelin, että en kivijalkamyymälöistäkään mitään tulisi löytämään. Kävimme katsomassa äitini kanssa mamma mekkoja, mutta ne eivät olleet ihan mun tyylisiä. Monta tuntia me kierreltiin eri liikkeitä ja katseltiin valikoimaa. Aloin olemaan jo epätoivoinen ja väsynyt. 

Lopulta mekko löytyi Stockmannilta Espritin osastolta. Se on normaali mitoituksella, mutta valitsin tarpeeksi suuren koon masua ajatellen. Ideana on myös kaventaa mekko raskauden jälkeen, jotta voin sitä myöhemminkin käyttää! Samalta reissulta löytyi kengät Halosen Outlet puolelta ja ylioppilaslakki K-Citymarketista. 

Budjetti asuun oli 150e ja tässä pysyttiin tosi hyvin. Mekko maksoi 100e, kengät 25e ja lakki 32e. Yhteensä siis 152e. Olen todella kiitollinen isälleni, joka tahtoi vaatteeni maksaa. Ilman hänen rahallista avustustaan en olisi saanut näin hienoja vaatteita kesän tuleviiin juhliin. Miten Sinä aiot pukeutua kesänjuhliin?

Melissa ❤

Kevään ylioppilas

Torstaina se varmistui. Olen yksi tämän kevään ylioppilaista! Helpottava tieto, joka tuntuu hyvältä. Mun ei tarvinnut edes koululle asti tuona päivänä mennä, sillä äitini soitti aamupäivällä liikuttuneissa tunnelmissa ja kertoi bonganneensa nimeni ylen ylioppilaskoneesta. Täältä voit käydä tsekkaamassa, onko tuttusi nimi listalla.

En vielä tiedä millaisin arvosanoin olen kevään ylioppilaskirjoituksista selvitynyt, mutta ilmeisesti ainakin riittävän hyvin. Alkuun ajattelin etten välttämättä edes näin etukäteen tuota tietoa tarvitse. Viime päivinä olen kuitenkin ajatellut, että tahdon tietää kokeiden pistemäärät. Pistemääräthän ei ilmene ylioppilastodistuksesta, joten koululla käynti on ainoa mahdollinen tapa saada ne tietoonsa. Tietämällä pisteet voin myös sortua voivottelemaan ja pyörittelemään ajatusta: "Mitä jos?"

Tuloksia en hirveästi stressannut etukäteen, mutta viimeisenä aamuna ajatukset risteilivät siellä täällä. Olen onnellinen, että suoriuduin hyväksyttävästi ja pystyin antamaan parhaani noihin tärkeisiin kokeisiin. Urakka ei ole ollut helppo, sillä itseään on saanut tosiaankin piiskata lukemaan kaikkien muiden vaikeuksien keskellä. Toisaalta annoin myös vaikeuksille aikaa, enkä vaatinut itseltäni liikoja. Olivat arvosanat mitä tahansa, niin olen ylpeä itsestäni.

Onnea uusille ylioppilaille ja ammatiin valmistuville!

Melissa ❤

Toukokuu

Toukokuussa tapahtunutta

• Miesystävän syntymäpäiviä vietettiin toukokuun ensimmäinen päivä. Hän ei pitänyt juhlia, joten merkkipäivä kului hengaillessa ja ruokaa tehden. Edeltävänä iltana kävimme kuitenkin moikkaamassa erästä hänen ystäväänsä ja ilta kului baarissa biljardia pelaten. Yötä kohti kuitenkin siirryttiin hänen asunnolleen, jossa ahdistus vei vallan minusta.

• Oon pikkuhiljaa tutustunut mun uuteen hoitotiimiin mielialapoliklinikalla. Vaikuttavat oikein mukavilta ihmisiltä ja hoidon taso on huomattavasti laadukkaampaa ja siinä hyödynnetään monipuolisempia keinoja. Näen tällä hetkellä sairaanhoitajaa joka toinen viikko ja niinä viikkoina, kun emme näe hän soittaa. Lisäksi olen saanut avukseni mm. kuntoutusohjaajan, jonka kanssa menemme jo ensi viikolla erääseen jännittävään paikkaan ;)

• Tänään piipahdin hammashoitolassa suuhygienistillä. Käynti oli osa neuvolan terveydenhuoltoa, jossa kannustettiin ensimmäistä lastaan odottavaa menemään suuhygienistille kuulemaan tärkeää tietoa lapsen suuterveydestä. Näin jälkikäteen pudistelen päätäni käynnistä stressaamiseen, sillä suuhygienisti oli oikein mukava ja miellyttävä. Samalla tsekattiin mun omia hampaita pikaisesti ja ne näytti kuulema oikein hyviltä. Raskauden aiheuttamaa ienten turvotusta ja punertavuutta oli jokseenkin havaittavissa.

Toukokuussa tapahtuvaa

• Menen huomenna pitkästä aikaa jälleen neuvolaan. Käynti on viivästynyt sairasteluiden myötä ja olen viimeksi siellä käynyt maaliskuun puolella. Ihan kiva saada tietää onko Talitintillä kaikki hyvin ja kuinka raskaus on edennyt. Etenkin stressaan painonnousua, vaikka se onkin luonnollista. Viikonloppuna koin järkytyksen tunteita katsoessani vaa'an lukemia - kiloja oli tullut muutama lisää alkuraskauden lähtötilanteeseen nähden. Kaikista jännin juttu huomisessa neuvolakäynnissä kuitenkin on virallisen raskaustodistuksen saaminen. Vihdoinkin voin hakea Kelalta äitiysavustusta, jihuu!

• Ensi viikolla koittaa totuuden hetki. Ylioppilaslautakunta julkaisee tuolloin lukioille tiedon kevään ylioppilaskirjoituksista. Itse oon jännittänyt kovasti pääsenkö ruotsia läpi, sillä mun on jo ennestään kompensoitava englanti. Mikäli en pääse ruotsia läpi ni mun ois uusittava se ens vuoden syyskuussa, jolloin mun rakas lapsi ois vasta alle kuukauden ikäinen... Toden totta toivon pääseväni tänä keväänä ylioppilaaksi, mutta ei sitä koskaan voi tietää. 

• Mikäli pääsen ylioppilaaksi stressaavin on vielä edessä. Mulla ei ole mekkoa, saatika hajua mistä sellaisen löytäisin. Oon selaillut joitakin nettikauppoja, mutta tuntuu kuin ne raskausajan mekot ois enimmäkseen tarkoitettu arkipäiväiseen käyttöön. Mekon kanssa tulee olemaan kiire ja mua jännittää kovasti löydänkö edes sellaista. Samaa mekkoa mun olisi tarkoitus käyttää veljeni heinäkuisissa häissä. 

• 29.5 rakas miesystäväni aloittaa koulutusjaksonsa Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa. En odota kyseistä hetkeä mitenkään innolla, mutta miehenä hänen on suoritettava velvollisuutensa. Mua ahdistaa jo etukäteen se tyhjyyden tunne, joka mut varmasti valtaa hänen koulutusjaksonsa aikana. Muutoinkin kulutan kaiken aikani joko hänen kanssaan tai yksin - tuolloin tulen olemaan oman kotini vanki. Onneksi hän pääsee sentään viikonloppuisin kotiin. Ikävä tulee olemaan valtava. 

Postaukseni on osa Pieni Lintu blogin MakroTex haastetta. Tällä viikolla teemana on toukokuu ja muiden bloggaajien toukokuisia kuvia pääset tsekkaamaan täältä..

Melissa ❤

Yksinäisyys

Kaiken aikaa ei tarvitse juosta tukkaputkella tapaamisesta tapaamiseen, mutta ihmisen sosiaalinen puoli vaatii ravinteikkaita ihmissuhteita. Minusta tuntuu, että omat ihmissuhteeni ja ihmiskontaktini ovat hyvin rajalliset. Koen oloni usein yksinäiseksi. En tapaa arjessani oikeastaan muita ihmisiä kuin miesystäväni sekä satunnaisesesti ystävää ja perhettä. Minulla ei ole velvoitteita kuten työtä tai koulua, vietän kaiken aikani joko yksin tai miehen kanssa.

Yksinäisyys tuntuu pahalta. Se kalvaa mieltä entisestään ja saa oman olon tuntumaan entistä surkeammalta. En kelpaa kellekään, olen huono ihminen -  ovat ajatuksia, jotka yksinäisyyden pyörteessä toistuvat pääkopassa. Kaipaisin kovasti ympärilleni uusia ihmisiä, mutta jännitän sosiaalisia kontakteja erittäin paljon, enkä uskalla juurikaan käydä missään. Mulla ei ole mitään harrastusta tai varsinaisia mielenkiinnon kohteita. Ehkä mun on tyydyttävä yksinäisyyteen, sillä en kykene taistelemaan vastaan.

On jännä miettiä, kuinka itsensä voi tuntea yksinäiseksi, vaikka lähipiiristä löytyykin muutamia ihania ihmisiä. Oman kokemukseni perusteella seurustelukumppani ei täytä täysin sitä tarvetta ihmissuhteita ajatellen. Ei riitä, että on ainoastaan rakastava ihminen rinnalla, sillä hän ei voi olla läsnä koko aikaa. En sitä vaadikaan. Toivoisin vain kovasti, että mulla olisi enemmän kuin yksi ystävä, joiden kanssa viettää aikaa silloin, kun joku muu ei ehdi.

Edellisten asioiden myöntäminen tuntui pahalta, sillä toisaalla on ihmisiä, jotka elävät täydessä yksinäisyydessä. En voi kuin kuvitella, kuinka vaikeaa heillä on... Omat juureni yksinäisyydestä juontavat yläaste ajoilta. Vaikeimpina aikoina elin eristyksissä muista ihmisistä yli vuoden. Kävin vain koulussa, koska oli pakko, mutta ikinä en erehtynyt menemään edes kauppaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin tuolloin syrjäytynyt, silloin sitä ei vain ymmärtänyt. Kaipasin ystäviä, mutta oman pahan olon takia en kyennyt ottamaan heihin yhteyttä. Itkin yksinäisyyttäni ja omaa saamattomuuttani. Elin sumussa.

Viime sunnuntaina pohdin jälleen enempi tätä yksinäisyys teemaa. Kävelin kilpaa auringonnousun kanssa ja olin yksin ajatuksieni kanssa. Samalla kuljin kameran kanssa, ja muutama kuvista päätyi tähänkin postaukseen. Luonto heräili uuteen päivään, mutta suurin osa ihmisistä oli mitä luultavimmin tuolloin kuuden aikoihin vielä liihottelemassa unimaailmoissaan. Olin yksin, mutta se tuntui hyvältä. Aina ei kaipaa ihmisiä lähelleen ja se on ihan okei. Ihmisiä ei kuitenkaan ole luotu selviämään yksin, ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä. Toisina hetkinä yksin olo on terapeuttista, toisinaan ei toivottua ja lamauttavaa. Jokainen määrittää oman yksinäisyytensä rajat itse.

Pelkään yksinjäämistä ja yksinäisyyttä. En tahdo antaa tuolle pelolle valtaa, mutta siitä huolimatta mielessäni kummittelee muutamia tapahtumia, jotka mitä luultavimmin tuovat elämääni entistä enemmän yksinäisyyttä. Paras (ja ainoa) ystäväni on hakenut opiskelemaan yli 500km päähän. Kuullessani häntä miellyttävästä opiskelupaikasta ilahduin valtavasti - mitä ihananempaa on kuin toisen ihmisen onni. Järkytyin, muserruin ja ahdistuin kuitenkin, kun tulin googlanneeksi välimatkan. Välimatka on niin pitkä, että ihan extempore kahvilareissuja tai kyläilyjä ei tule tehtyä. Saatika elokuussa syntyvän esikoisen kanssa.

Stressaan jo etukäteen sitä, kuinka tulen muumioitumaan vauvan kanssa kotiin. Miten täyttää arkipäivisin kaipuu ihmisten pariin, kun vieressä tuhisee olento, jonka suurin osa päivistä täyttyy nukkuessa ja unenomaisessa tilassa? Minulle on kuitenkin muistuteltu, että lapsen syntymän myötä voi tutustua uusiin ihmisiin mm. perhekahviloissa, mutta mikä avuksi, jos tämä saamaton äiti-ihminen ei sinne uskalla mennä. Muutoinkin helmikuisen muuttoni myötä asun asuinalueella, jolta en tunne ketään ja naapuristossakin näkyy ainoastaan niitä teini-ikäisiä ja vanhuksia. Mene sitten ja tutustu ihmisiin...

Psyykkisten sairauksien myötä ihmisiin tutustuminen on entistä hankalampaa. Epävarmuus itsestä ja omasta tekemisestä on jatkuvasti läsnä. Uudet ihmiset jännittävät ja heidän tapaaminen on todella vaikeaa. Toivon mukaan jonakin päivänä pystyn kukistamaan nämä pelkoni ja kohtaamaan vieraita ihmisiä edes hiukan rohkeammin kuin tänään. Millaisia ajatuksia yksinäisyys Sinussa herättää?

Melissa ❤

Parempi nettiyhteys

Onnea on toimiva laajakaista! Olen asunut nykyisessä asunnossani helmikuun puolivälistä alkaen ja koko tuon ajan tähän päivään saakka olen joutunut pärjäämään puhelimeni netillä. Puhelimen netti toimii täällä kotona kehnosti enkä tästä syystä ole voinut juurikaan surffailla internetin ihmeellisessä maailmassa. Nyt mulla on langaton 4G laajakaista, joka toimii nettitikun/mokkullan kautta. Ihanaa!

Tulen varmasti viettämään aikaa rutkasti enemmän netissä kuin aiemmin. Voin huoletta katsella Netflix -sarjoja  ja mikä mukavempaa - blogata! Aiemmin kirjoitin postaukset Wordissa - niin kuin nykyäänkin - mutta jouduin yhdistämään puhelimen netin koneeseen, jolloin nettisivuille pääseminen vei jo ainakin 10 minuuttia. Lisäksi verkkosivujen lataaminen oli todella hidasta, eikä yhteys aina toiminut. Nyt tämä kaikki on niin paljon mutkattomampaa, että miltei pistää hymyksi.

Vappu sujui ihan ok. Sää suosi sunnuntaista alkaen ja vietin miesystävän kanssa aikaa. Käytiin myös näkemässä yhtä tuttua ja pelaamassa biljardia. Kaikesta huolimatta mieliala oli todella alhainen ja olo oli hyvin ahdistunut. Tuntui pahalta katsoa iloisia kasvoja ja samalla tuntea itsensä hyvin surulliseksi... Mutta tätä se elämän raadollisempi puoli on. Millaisissa merkeissä muiden vappu sujui?

Melissa ❤