torstai 11. toukokuuta 2017

Toukokuu

Toukokuussa tapahtunutta
  • Miesystävän syntymäpäiviä vietettiin toukokuun ensimmäinen päivä. Hän ei pitänyt juhlia, joten merkkipäivä kului hengaillessa ja ruokaa tehden. Edeltävänä iltana kävimme kuitenkin moikkaamassa erästä hänen ystäväänsä ja ilta kului baarissa biljardia pelaten. Yötä kohti kuitenkin siirryttiin hänen asunnolleen, jossa ahdistus vei vallan minusta.
  • Oon pikkuhiljaa tutustunut mun uuteen hoitotiimiin mielialapoliklinikalla. Vaikuttavat oikein mukavilta ihmisiltä ja hoidon taso on huomattavasti laadukkaampaa ja siinä hyödynnetään monipuolisempia keinoja. Näen tällä hetkellä sairaanhoitajaa joka toinen viikko ja niinä viikkoina, kun emme näe hän soittaa. Lisäksi olen saanut avukseni mm. kuntoutusohjaajan, jonka kanssa menemme jo ensi viikolla erääseen jännittävään paikkaan ;)
  • Tänään piipahdin hammashoitolassa suuhygienistillä. Käynti oli osa neuvolan terveydenhuoltoa, jossa kannustettiin ensimmäistä lastaan odottavaa menemään suuhygienistille kuulemaan tärkeää tietoa lapsen suuterveydestä. Näin jälkikäteen pudistelen päätäni käynnistä stressaamiseen, sillä suuhygienisti oli oikein mukava ja miellyttävä. Samalla tsekattiin mun omia hampaita pikaisesti ja ne näytti kuulema oikein hyviltä. Raskauden aiheuttamaa ienten turvotusta ja punertavuutta oli jokseenkin havaittavissa.
Toukokuussa tapahtuvaa
  • Menen huomenna pitkästä aikaa jälleen neuvolaan. Käynti on viivästynyt sairasteluiden myötä ja olen viimeksi siellä käynyt maaliskuun puolella. Ihan kiva saada tietää onko Talitintillä kaikki hyvin ja kuinka raskaus on edennyt. Etenkin stressaan painonnousua, vaikka se onkin luonnollista. Viikonloppuna koin järkytyksen tunteita katsoessani vaa'an lukemia - kiloja oli tullut muutama lisää alkuraskauden lähtötilanteeseen nähden. Kaikista jännin juttu huomisessa neuvolakäynnissä kuitenkin on virallisen raskaustodistuksen saaminen. Vihdoinkin voin hakea Kelalta äitiysavustusta, jihuu!
  • Ensi viikolla koittaa totuuden hetki. Ylioppilaslautakunta julkaisee tuolloin lukioille tiedon kevään ylioppilaskirjoituksista. Itse oon jännittänyt kovasti pääsenkö ruotsia läpi, sillä mun on jo ennestään kompensoitava englanti. Mikäli en pääse ruotsia läpi ni mun ois uusittava se ens vuoden syyskuussa, jolloin mun rakas lapsi ois vasta alle kuukauden ikäinen... Toden totta toivon pääseväni tänä keväänä ylioppilaaksi, mutta ei sitä koskaan voi tietää. 
  • Mikäli pääsen ylioppilaaksi stressaavin on vielä edessä. Mulla ei ole mekkoa, saatika hajua mistä sellaisen löytäisin. Oon selaillut joitakin nettikauppoja, mutta tuntuu kuin ne raskausajan mekot ois enimmäkseen tarkoitettu arkipäiväiseen käyttöön. Mekon kanssa tulee olemaan kiire ja mua jännittää kovasti löydänkö edes sellaista. Samaa mekkoa mun olisi tarkoitus käyttää veljeni heinäkuisissa häissä. 
  • 29.5 rakas miesystäväni aloittaa koulutusjaksonsa Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa. En odota kyseistä hetkeä mitenkään innolla, mutta miehenä hänen on suoritettava velvollisuutensa. Mua ahdistaa jo etukäteen se tyhjyyden tunne, joka mut varmasti valtaa hänen koulutusjaksonsa aikana. Muutoinkin kulutan kaiken aikani joko hänen kanssaan tai yksin - tuolloin tulen olemaan oman kotini vanki. Onneksi hän pääsee sentään viikonloppuisin kotiin. Ikävä tulee olemaan valtava. 
Postaukseni on osa Pieni Lintu blogin MakroTex haastetta. Tällä viikolla teemana on toukokuu ja muiden bloggaajien toukokuisia kuvia pääset tsekkaamaan täältä..

Melissa 

6 kommenttia:

  1. Toukokuusi on täynnä tapahtumia. Peukutan täällä yo-tuloksia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, peukkuja tarvitaan! :D Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua ❤

      Poista
  2. Sinulla on jännittäviä aikoja! Minä ihastelin näitä äitiysmekkoja! http://www.mamalicious.com/fi/fi/mm/maternity-wear/dresses/party-dresses/ Tuon saman merkin äitiysmekkoja on monessa nettikaupassa myytävänä ja myös tuolla. On samaa konsernia kuin vila, only yms.

    Muistan miten raskaus jo sai kaikki näyttämään synkemmälle ja tuntemaan mielialoja laidasta laitaan. Muista syödä tasaisesti monta kertaa unohtui syödä ja sokerit heitteli. Täytyy toivottaa sinulle iloisia ajatuksia, se onnistuu kun miettii vauvan hymyä ja pieniä varpaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Varpaita ja hymyä odotellessa ❤

      Poista