sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

5 x suosikki astiat

Alle olen koonnut listan mun suosikki astioista. Lista on kasattu satunnaisessa järjestyksessä ja astiat on valikoituneet nopean pohdinnan tuloksena. Todellisuudessa pidän lähes kaikista omistamistani astioista, sillä miksi hankkisin kotiini esineitä/asioita, jotka eivät itseäni miellyttäisi. Tunnettu brändi/tuotemerkki ei myöskään yksinään luo mulle kivaa vaikutelmaa tuotteesta vaan mun silmää miellyttää mm. Ikean tavalliset valkoiset lautasetkin!

Marimekko - Räsymatto kulho

Tällä hetkellä mulla on viisi kappaletta noita Siirtolapuutarha sarjaan kuuluvia kulhoja tolla Räsymatto kuosilla. Tykkään tosi paljon tosta kulhon muodosta ja korkeudesta. Kooltaan (5dl) nää on tosi näpsäköitä niin ruokailuun kuin pienten makupalojen esillepanoon. Ennen kaikkea ostopäätöstä pohtiessa rakastuin tuohon pelkistettyyn, mutta tyyliltään ajattomaan sekä näyttävään kuosiin. Rahatilanteen salliessa aion hankkia myös sarjan muita astioita!


Muurla/Tommy Tabermann - Mantra juomalasit

Sain perhetuttavalta 18- vuotislahjaksi setin kyseisiä juomalaseja majakka ja rantakivet aiheella. Juomalasit on käytännöllisen kokoiset (3,3dl) ja persoonalliset. Laseja koristavat myös kauniit mustavalkoiset valokuvat ja valokuviin liittyvät Tommy Tabermannin koskettavat runot. Näitä juomalasisettejä on kolmea erilaista sekä Mantra sarjaan kuuluu myös muita iki-ihania tuotteita.


Arabia - Muumiastiat

Muumiastiat, etenkin muumimukit on kaikin puolin täydellisiä! Muumiastioissa mua viehättää rohkea värien käyttö ja rakkaat muumihahmot. Astiat on myös käytännöllisiä, sillä ne sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Muumimuki on myös melko edullinen ja toimiva lahja, mikäli haluaa ilahduttaa kaveria/ rakasta merkkipäivän kunniaksi. Omia suosikkejani ovat Hattivatti (oranssi) sekä Nipsu (vihreä) mukit.


Coca-Cola juomalasit 

Vihreä on yksi mun lempiväreistä, joten jo sen vuoksi nää lasit on ihania. Toisaalta toi tölkin muoto tuo muuten melko tavanomaiseen juomalasiin kivan fiban. Cokis laseja oon bongaillut kirppareilta ja kartutan kokoelmaani aina mahdollisuuden mukaan. En kuitenkaan osta muun mallisia tai värisiä Coca-Cola laseja, joten aika pienenä tämä mun kokoelma on pysynyt. Ehkä hyvä niin, sillä juomalaseista ei mun taloudessa ole puutetta...


Disney - Nasu kahvikuppi 

Viimeisenä suosikki astiana haluan ehdottomasti esitellä tuon alla olevan Nasu mukin. Mukilla on paljon tunnearvoa, sillä sain sen parhaalta ystävältäni lahjaksi täytettyäni kymmenen. Lisäksi kupponen on ensimmäisiä omia astioitani. Oon armoton Nalle Puh fani, joten tuo lahja jaksaa ilahduttaa aina vaan. Vaikka kahvista en ole koskaan pitänyt niin lukuisat teet ja kaakaot on tuosta kupista tullut nautittua. Saattaapa kupponen tulevana syksynä olla helpottamassa ikävää, kun ystävä muuttaa melkein toiselle puolelle Suomea 


Löytyikö mun suosikeista tuttuja tuotteita? Entä mitkä on just niitä sun lemppari astioita ja miksi?

Melissa 

4 kommenttia:

  1. Nuo Marimekon astiat on ihania! Mulla löytyy samainen kulho ja siinä on aika usein viinirypäleitä tai pähkinöitä! <3 Haluaisin myös saman sarjan munakupit joita oon käynnyt tällä viikolla katsomassakin! :) Mulla on melkein kaikki astiat Iittalaa ja oon kerännyt niitä 15-vuotiaasta asti eli aika monta kokonaista sarjaa multa löytyy :) Lemppariastiat on varmaan Iittalan Essence-sarjasta :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että muutkin pitävät tuosta Marimekko sarjasta :) Itse pohdin seuraavaksi hankkivani joko leipälautaset tai kahvimukit, en vaan oikein osaa päättää... Iittalan astiat on kanssa tosi kauniita, niitä mulla ei taida olla itselläni lainkaan.

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään myös tuosta Marimekko sarjasta ja me kerätään yhdessä äitin kans Muumi mukeja ja kulhoja! :D Mukeja meillä alkaakin olla jo ihan kiitettävästi, mutta kulhoja pitäisi vielä hankkia ainakin muutama. Mun kummitäti alko myös keräämään mulle Pentikin astioita sillon kun pääsin ripiltä neljä vuotta sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumi mukien ja kulhojen kerääminen taitaa nykypäivänä olla trendi! Pentikin astioita en ole nähnyt, täytyy tsekata joku kerta myymälässä valikoimaa :)

      Poista