keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Tonnikala-riisivuoka

Hei, tänään ajattelin jakaa helpon ja edullisen reseptin teille. Kyseisen ruoan valmistaminen on todella helppoa sekä kohtuullisen nopeaa! Reseptin olen saanut äidiltäni, enkä ole aivan vastaavanlaiseen törmännyt netin syövereissä. Hyvää ruokahalua!


Aineet

3 dl    riisiä
2 prk  tonnikalaa
1-2 tl  tilliä
½ tl    mustapippuria
5 dl    maitoa
2-3     munaa
1        lihaliemikuutio


Ohje

  • Keitä riisi puolikypsäksi ja lisää sekaan sekä lihaliemukuutio että tilli tuomaan makua. Lihaliemikuutiota käytettäessä suolaa ei tarvitse lisätä lainkaan.
  • Valmista munamaito rikkomalla kananmunat maidon joukkoon. Sekoita ja mausta mustapippurilla. Halutessasi voit lisätä myös valkopippuria sekä paprikajauhetta.
  • Valuta tonnikalapurkeista vesi/öljy pois. Sekoita tonnikala puolikypsien riisien sekaan ja kaada seos uunivuokaan. Valuta munamaito uunivuokaan seoksen päälle. Tarvittaessa sekoita lusikkalla.
  • Paista 200 C asteessa uunin keskitasolla. Ruoka on valmista kunnes ruoan pinnalle on muodostunut kellertävän ruskea kuori sekä munamaito on hyytynyt.

Melissa 

5 kommenttia:

  1. Tonnikala on mun mielestä niin hyvää! Rakastan tonnikalapastaa, joten todennäköisesti tykkäisin myös tästä. Pitää kokeilla joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Itse en osta muutoin tonnikalaa paitsi tätä ruokaa valmistaessa. En haluaisi tukea tonnikalan liikakalastusta ja muita "ongelmia", jotka liittyvät kyseiseen kalalajiin.

      Poista
  2. Kuulostaapa hyvältä! En ookkaan ennen tajunnut yhdistää riisiä ja tonnikalaa, mutta tää vaikuttaa niin helpolta ohjeelta että laitan ylös ja testattavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että resepti lähtee joku kerta kokeiluun. Kieltämättä alkuun yhdistelmä voi kuulostaa erikoiselta, mutta lupaan, että se toimii!

      Poista
    2. Riisi ,ja tonnikala toimii ihan hiton hyvin sellaisenaankin.👌🏻
      Keitä riisi,vedet pois ja tonnikala sekaan valmis.
      Ite laitan aina vähän myös mausteita,ja lirauksen soijakastiketta 😋

      Poista