Maanantain ja tiistain välisenä yönä mun fiilis oli tosi levoton. Olin mennyt sänkyyn jo yhdeltätoista, mutta uni ei mua syystä tai toisesta tavoittanut. Pyörin pyörimistäni. Lopulta otin kännykän käteeni ja aloin sitä selailla, ei mulla muutakaan tekemistä ollut. Jossakin vaiheessa päätin lampsia käymään vessassa pissalla, koska no raskaana ollessa tuppaa herkästi pissattamaan...
Vessaan tullessa huomaan että yöhousuni ovat alusvaatteiden lisäksi kosteat. Pissattuani päätän vaihtaa tilalle toiset vaatteet. En ajattele sen kummempia, sillä virtsankarkailu on yleinen ja vaiettu aihe raskaana olevilla naisilla. Uni ei silti malta tulla ja puoli kolmen aikoihin on mentävä uudelleen tarpeille. Tuolloin huomaan, että housuni ovat jälleen märät.
Huolestun. Pohdin vaihtoehtoja ja googlailen. Miesystävä ei vastaa, hänen puhelimensa on lentokonetilassa... Mun on tehtävä ratkaisu, joten soitan Naistenklinikalle ja kerron epäileväni lapsivesien karkailua. Puhelimen toisessa päässä nainen kyselee tietoja ja haluaa kuulla raskauden kulusta. Kerron vastauksia parhaani mukaan ja ilmoitan, että tällä hetkellä ei ainakaan supista tai ole muitakaan kipuja. Hieman ennen kello kolmea yöllä minulle esitetään kehoitus tulla Naistenklinikan päivistykseen mahdollisimman pian.
Soitan äidilleni ja hän on aivan titityy, olenhan juuri herättänyt hänet. Alkuun hän sopertaa mulle, että joo voin mä huomenna sun kanssa lähteä sinne bussilla. Ja minä vastaan, että ei, sinne täytyy lähteä heti. Niinpä äiti herättää isäni, joka on tullut töistä reilua tuntia aikaisemmin ja ilmoittaa heidän saapuvan hakemaan mut mahdollisimman pian. Pakkailen käsilaukkuun tavaroita: äitiyskortti, kuulokkeet, rahapussukka, avaimet, kirja, hiusharja, kamera ja lopulta menen pesemään vielä hampaat. Epäröin puhtaiden vaatteiden mukaan ottamista, mutta lopulta jätän ne kotiin. Minua jännittää niin kovasti ja pohdin sitä mahdollisuutta, että saatan joutua jäämään osastolle tarkkailtavaksi ja lepoon.
Kodiltani matka sairaalaan sujuu leppoisissa merkeissä. Puhutaan arkisista asioista ja käydään läpi kuulumisia. Olo on melko rauhallinen, mutta väsymys alkaa piinata. Tekisi mieli torkahtaa, mutta matka sairaalaan taittuu nopeasti. Isä jättää minut äitini kanssa kahden päivistyksen ovien eteen ja pääsemme sisään soitettuamme ovipuhelinta. Meidät ohjataan päivistykseen, jossa on erittäin hiljaista. Ketään muita ei ole paikalla (se on vain positiivista) ja pääsen suoraan tiskin luo. Siellä mua oltiinkin jo osattu odottaa, joten saan rannekkeet suoraan käteen ja käydään tilannetta hiukan läpi. Mut ohjataan hetkeksi odottamaan kätilöä odotusaulaan.
Kauaa mun ei tarvitse odotella, kun mut kutsutaan sairaanhoitajan ja kätilön mukaan tutkimushuoneeseen. Raskautta käydään läpi ja saan jälleen vastailla kysymyksiin. Alapää pyydetään riisumaan paljaaksi ja siirryn tutkittavaksi. Kätilö tekee lapsivesitutkimuksen ja klamydia testin, kuten kaikilta tutkittavilta on tapana. Tulosta odotellessa hän myös ultraa kohtua ulko- että sisäkautta. Ultralla katsoessa lapsivettä näytti olevan normaali määrä, joten helpotun silminnähden. Ultrauksen yhteydessä saan myös painoarvion Talitintistä, joka on 1200g (rv 29+2).
Ultrauksen ja näytteiden ottamisen jälkeen putsaan itseni ja puen ylle aiemmin riisumani vaatteet. Testitulos valmistuu ja tulos on negatiivinen. Lapsivettä ei ollut siis päässyt karkaamaan, mutta mulle korostettiin sitä, kuinka tärkeää on silti tulla näytille, sillä koskaan ei voi olla varma. Lopuksi annan vielä virtsanäytteen ja kellon ollessa hieman yli viisi aamulla pääsen lähtemään.
Päivistyskäynnistä jäi erittäin positiivinen mielikuva. Henkilökunta oli mielyttävää ja toimenpiteitä suorittaessaan he kertoivat aina, mitä tekevät seuraavaksi. Lisäksi he vaikuttivat todella sydämellisiltä ja lämminhenkisiltä ihmisiltä. En kokenut lainkaan menneeni turhaan paikan päälle, sillä parempi tieto kuin epätietoisuus.
Millaisia kokemuksia teillä on päivistyksestä raskausaikana tai ihan muuten vain?
