lauantai 22. heinäkuuta 2017

Raskautuminen

Torstaina kalenterissa vilkkui päivämäärä 20.7. Päivässä itsessään ei ollut mitään erikoista, mutta tuona päivänä laskettuun aikaan oli jäljellä tasan kuukausi. Raskausviikkoja oli 35+4 ja laskettuun aikaan tasan 32 vuorokautta. Jännittävää, pian masuasukki on jo täysiaikainen!

On vaikea käsittää, kuinka nopeasti tämä raskaus on edennyt. Muistan vieläkin erittäin tarkkaan päivän jolloin tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Tuolloin oli joulukuun yhdennestoista, sunnuntai. Edellinen ilta oli kulunut alkoholia nautiskellessa, mutta pelko raskaudesta oli kummitellut mielessä jo jonkin aikaa. Miesystäväni oli saanut minut kuitenkin uskomaan, että raskaus ei ole mahdollinen, joten olin lykännyt asian mielestäni.

Päätimme tehdä raskaustestin, jotta saisin mielenrauhan. Odottelin tulosta sohvalla lekotellessa ja passitin miestä katsomaan testin tuloksen. Hän viipyi vessassa jonkin aikaa ja tullessaan takaisin hän sanoi, että testi on negatiivinen. Aloin kuitenkin epäilemään hänen vastaustaan, sillä hän vaikutti omituiselta. Halusin nähdä testin. Siinä oli kaksi viivaa, toinen erittäin haalea ja lähes huomaamaton. En voinut uskoa näkemääni todeksi, vaikka harvoin nuo testit "valehtelevat". Pari päivää ensimmäisen testin jälkeen tein vielä kaksi testiä, jotka varmistivat asian. Olin raskaana.


Uutinen sai meissä aikaan monenlaisia tunteita, mutta alkuun asian kieltäminen oli kaikkein helpointa. Vaihtoehtojen pohtiminen oli hyvin pintapuolista ja sitä lykättiin aina vain kauemmaksi. Riitelimme paljon, mutta lähinnä vain siksi, että emme tieneet mitä tehdä. Alkuun mies ei osannut sanoa oikein mitään, itse olin sitä mieltä, että tahtoisin pitää lapsen. Maagisen 12. raskausviikon lähestyessä aloin muuttua aina vain epävarmemmaksi. Pidin aborttia varteenotettavana vaihtoehtona, mutta mies sen sijaan oli alkanut tokenemaan uutisista. Hän tahtoi pitää lapsen ja lopulta päädyimmekin tuohon ratkaisuun.

En ole katunut päivääkään päätöstä lapsen pitämisestä. Toki raskaus on ollut toisinaan hyvin raskasta aikaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Monenmoista on kerennyt myös tapahtumaan raskausaikana mm. jouduin kodittomaksi. Kaikesta on kuitenkin tähänkin asti selvitty, joten eiköhän (muutaman viikon) jaksa vielä odottaa ennen pienokaisen syntymää.


Aluksi raskaudesta kertominen tuntui maailmanlopulta. Teimme päätöksen raskauden jatkumisen suhteen ennen asiasta kertomista, koska emme tahtoneet muiden mielipiteiden vaikuttavan ratkaisuun. Onneksi päätöstämme kunnioitettiin ja lopulta tulevat isovanhemmatkin innostuivat erityisen paljon. Raskaudesta kertominen oli luultavasti kaikkein vaikeinta siksi, että lapsi ei ollut suunniteltu eikä omat vanhempani edes tienneet minun seurustelevan. Itse pelkäsin myös ennakkoluuloja, jotka kohdistuisivat ikään, mutta tähän mennessä en ole niihin onneksi vielä törmännyt.

Tällä hetkellä raskaana oleminen on minulle luonnollinen olotila. En osaisi kuvitella muuta. Toki välillä kuuntelen haikailen ikätovereideni suunnitelmia tulevalle syksylle (opiskelua/ työntekoa/ välivuosi/ matkustelua), mutta tarkemmin ajateltuna olen kiitollinen tälle elämänvaiheelle. En edes tiedä, mitä haluaisin lähteä opiskelemaan. Olen kuitenkin aina tahtonut lapsia ja ajatellut, että niiden teon voisi aloittaa nuoremmalla iällä. Aikanaan en tosin ajatellut, että ihan näin nuorena alkaisin lasten tekoon, mutta aina kaikkea ei voi suunnitella. Parhaimmat asiat tapahtuvat suunnittelematta!


Melissa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti