lauantai 5. elokuuta 2017

Ale-löydöt

Oon kesän aikana koittanut bongata kivoja vaatteita tulevaksi syksyksi. Koska rahaa on käytettävissä vain rajallinen määrä, oon näitä vaatteita koittanut metsästää alennusmyynneistä sekä kirpputoreilta. Haasteena on kokojen valinta, sillä raskausmahan kanssa en pysty vaatteita sovittamaan. Saa siis nähdä mahdunko synnytyksen jälkeen samankokoisiin vaatteisiin kuin ennen. Toisaalta nyt raskauden aikanakin suurin osa vaatteista on sellaisia, joita olen ennen raskautta käyttänyt. Myös kaikki housut ovat raskautta edeltäneeltä ajalta.

Alennusmyynneistä löytöjä on jonkin verran. Ajattelin esitellä ne seuraavaksi teille. En voi kuitenkaan pukea vaatteita päälle ymmärrettävistä syistä, sillä ne eivät ole raskausajan pukeutumiseen soveltuvia. Pahoittelut myös kuvien huonosta laadusta, mutta mennäänpä asiaan!

H&M


Viininpunainen toppi 3e (4,99e). Perus topit tulee aina tarpeeseen, joten aika extempore tämän nappasin rekistä.


Maastonvihreä kauluspaita 7e (14,99e). Kauluspaidat tuovat asuun sopivaa tyylikkyyttä, mutta siitä huolimatta tämä yksilö on ainakin rennon oloinen. Tykkään siitä, että takaosa on hieman pidempi ja laskeutuu nätisti pakaroiden päälle. Kyseinen vaate soveltuu myös imettämiseen, joten tulevina kuukausina tulen varmaankin napitettavia paitoja suosimaan.


Musta villapaita 7e (19,99e). Syksyn tullen kaapeista on kaivettava villapaidat esiin lämmittämään kehoa viileiden ilmojen vuoksi. Itse tykkään pukeutua villapaitoihin, mutta aikaisempi musta villapaitani oli muutama vuosi sitten päätynyt roskiin rikkinäisenä. Alennusrekin kohdalla pääsinkin hihkumaan onnesta, kun löysin tämän ihanuuden. Kivana lisänä villapaidan helmassa on kylkien kohdalla nuo "kolot".


Sateenvarjo 2e (7,99e). Oon pitkään tarvinnut sateenvarjoa, mutta en ole sellaista raaskinut ostaa. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ostanko varjon, kun näin sen Jumbon H&M:n laarissa. Ehdotonta plussaa tulee tuosta ihanasta kuosista!

BikBok



Huivi 4,99e (19,99e). Oon huiviaddikti, joten nähtyäni tuon söpön huivin en malttanut olla hankkimatta sitä! Väri on aika "rohkea" mun käytössä, mutta eiköhän se löydä tiensä mustan syystakin rinnalle. Avomies on sitä mieltä, että en tarvitsisi enää ainuttakaan uutta huivia, mutta oon eri mieltä...

Zalando


Hupullinen pitkähihainen/ TWINTIP 11,95e (19,95e). Mun mielestä tää paita on ihan super suloinen ton jääkarhu kuvan vuoksi. Noi tummat hihat on sellaista nypytetyn näköistä kangasta ja se tuo hupun ohella tohon paitaan kivaa twistiä. 


Camokuosinen collegepaita/ Springfield 7,49e (24,95e). Täytyy todeta heti alkuun, että oon hieman pettynyt tähän puseroon. Nettisivuilla en huomannut, että tossa kankaassa on sellaista kullanväristä lankaa siellä täällä eikä semmoinen oo ehkä ihan mun juttu. Muuten paita on kyllä tosi kiva ja toi cheerful -printti on kohokuvioitua "samettia". Pitkän pohdinnan tuloksena päätin säästää paidan ja antaa sille mahdollisuuden.


Pipo/ Converse 5,95e (n.19e). Tykkään käyttää pukeutumisessa tummien sävyjen ohella myös kirkkaita värejä. Päätinkin ottaa ton aika villin värisen pipon lämmittämään päätä, sillä avomies on tykästynyt mun pipoon ja hän sitä melkeinpä enempi käyttää... :D

Tässä olivat lähestulkoon kaikki alennusmyynneistä löytämäni tuotteet. Jotakin saattaa listalta uupua, sillä nää tuotteet on saapuneet mulle parin kuukauden aikana. Nyt ei tarvitse muuta kuin odottaa, että nää pääsee käyttöön! Mitä löytöjä sä oot tehnyt kesän alennusmyynneistä?

8 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä! :) Mulla on usein huono tuuri alennusmyyntien kanssa, mutta tänä kesänä oon löytänyt uudet shortsit ja farkkuhameen jota oon etsinyt tosi kauan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mahtava fiilis löytää kaupasta jotakin pitkään etsimää tuotetta ja huomata, että se on alennuksesa!

      Poista
  2. Tosi kivoja löytöjä :) Mulla tuppaa usein olemaan niin, että vaikka kuinka yritän kiertää aleja, niin en löydä niistä mitään kivaa. Kaikki kivat tuotteet sattuu olemaan normaalihintaisia :/ Oon mä kuitenkin pari kivaa paitaa löytänyt tänä kesänä alestakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja monesti oikeankokoiset vaatteet ovat loppuneet :(

      Poista
  3. Alet ovat kyllä aivan ihania! Tuo kauluspaita on tosi kiva♥ Itse olen alennusmyynneistä ostanut kolme paitaa, silmämeikinpoistoaineen ja dödön :D

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään aleista, koska nykyään oon aika tarkka rahankäytöstä. Sun löydöt kuulostaa myös kivoilta, dödö ja silmämeikinpoistoaine ainakin on tarpeellisia. :)

      Poista
  4. Kivoja ostoksia! <3 Oon ollut alejen suhteen tosi huono tänä kesänä.. lähinnä oon ostanut vaan sisustussälää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei kannata haaskata rahaa aleihin, jos ei varsinaisesti mitään tarvitse. Mäkin ostin kaksi mattoa Askosta, kun siellä kaikki matot olivat -40%.

      Poista